Hovawart

 

SIVUJA PÄIVITETÄÄN

 

HOVAWART - Saksalainen pihavahti
Historiallisissa lähteissä ja kuvissa on kuvattu jo 1200-luvulta lähtien Hofewart - nimisiä koiria. Maalauksissa esiintyvä koira oli pitkäkarvainen, luppakorvainen ja vanttera pihavahti, hovawartin esikuva joka oli jo keskiajalla Saksassa kartanoiden ja talojen suosittu vahtikoira. Hovawart tarkoittaa sananmukaisesti pihavahtia; Hof = piha, Wart = vartija. Sitä ei koskaan pidetty kiinni eikä kahlehdittu, vaan se sai vapaasti liikkua talojen pihoilla joista se ei yrittänytkään lähteä muualle. Talo jossa oli hovawart säästyi rosvoilta ja ilkivallalta, sillä hovawart, vaikka olikin lempeä ja säyseä talon väkeä kohtaan, muuttui raivokkaaksi taistelijaksi kun joku yritti vahingoittaa talon omaisuutta tai väkeä. H.Münsinger (1473) mainitsee että hovawart oli sovelias varkaan ja pahantekijän vainuamiseen; sitä käytettiin nykyistä jäljestämistä vastaavissa tehtävissä.
 
barryVRuckartsheim1952
 
Hovawart on kehitetty Saksassa, rodun alkusysäys lähti liikkeelle maantieteellisesti pieneltä alueelta Harz - vuoriston pohjoislaidalta. Bode - joen varrella sijaitsevan Thalen kaupungissa oli 1920 - luvun alussa muutamia innokkaita palveluskoiraharrastajia, jotka eivät kelpuuttaneet saksanpaimenkoiraa sen ainoassa oikeaksi hyväksytyssä muodossaan. On todennäköistä että ensimmäiset Thalelaiset hovawartkasvattajat olivat pitkäkarvaisen saksanpaimenkoiran kannattajia, ja he halusivat toteuttaa uuden rodun kautta oman versionsa saksanpaimenkoirasta. (Alkuperäinen hofewart hävisi Saksan aristokraatin mukana.) Hovawart on nuorin saksalaisista palveluskoiraroduista, hyväksytty roduksi vuonna 1936. Kurt F. Königiä pidetään nykyisen rodun kehittäjänä ja esiintuojana.
 

Saksan vanhimmassa lakikokoelmassa (Sachsenspiegel v.1230) hovawarttia ylistetään ja pidetään uskollisuuden suurena vertauskuvana. Tämän lakikokoelman tekijän, Eike von Repgowin, oli hovawart pelastanut lapsena vendien hyökkäykseltä ja siksi tekijä kiintyi syvästi rotuun. Keskiaikaisissa kirjoituksissa hovawart luetaan niihin koiriin, joiden varastamisesta tai tappamisesta syyllinen joutui maksamaan vahingonkorvauksen. Sakko oli suurempi yöllä tehdystä varkaudesta kuin päiväsaikaan tapahtuneesta, koska koiria arvostettiin niin suuresti vahtikoirina. Hovawartin viisautta ja uskollisuutta ylistettiin yksimielisesti.
 
Castor Meyer-Busch
 
Suomessa hovawart kuuluu palveluskoiriin, joten palveluskoirakokeissa niiden kanssa käydään aika paljon. Suosituin laji on jälki, toisena haku, sitten viesti ja jonkin verran hoffeja käy myös etsintäkokeessa. Raunioilla hovawartit ovat pärjänneet mukavastikin, mm. vuonna -98 hovawart (10 - vuotias) oli pelastuskoirien MM - kisoissa neljäs. Tottelevaisuuskokeissa hovawartteja käy paljon, viime aikoina myös ylimmissä luokissa. Agility maistuu hoffista erinomaiselle, ketterä ja nopea kun on, suuresta koosta huolimatta. Ja agility motivoi hoffia koska radalla se pääsee toteuttamaan itseään ja toimimaan itsenäisesti. Laji myös vaatii hyvän suhteen koiran ja ohjaajan välillä. Hoffi pitää myös uimisesta joten vesipelastus on yksi harrastusvaihtoehdoista. Helppohoitoisen turkkinsa takia hoffi on myös todella suosittu näyttelykoira. Rodun kotimaassa Saksassa hovawartin päälajina on suojelu. Hovawart on todella monipuolinen, terve ja (sään)kestävä harrastuskoira, kunhan vain omistajan kekseliäisyys, kärsivällisyys ja innostus riittävät hoffin kouluttamiseen.
Joomla templates by a4joomla